keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pikkuhiljaa....... ehkä....

Elämä voittaa ja ainahan voi rypee sit itsesäälissä jos ei ihan heti ala elämä iloks muuttumaan.
Vai miten se meni? Viime viikot olen taas koitanut löytää itseni uudelleen välillä hyvällä ja välillä huonolla menestyksellä. Eroaminen on perseestä mutta tää eroamisen jälkeinen aika ei juur parempaa oo. Valmis jo lyömään seuraavaa joka ääneen ihmettelee sitä: Kuinka noin ihana ihminen ei löydä helposti itselleen uutta. Tai kuinka ansaitsisin paremman miehen kuin exäni on. Tai kuinka se seuraava elämän mies löytyy sitten kun sitä vähiten odotat, että ei etsiä pidä. Tai muita näitä latteuksia millä meitä on opetettu lohduttamaan. Mutta ne ei auta. Ne saa sut vaan miettimään mikä sit on vikana jos olen niin ihana kun muut sanoo ja silti sulle aina käy näin. Totuus kun on se et.....tai en tiiä kai kaikella on oikeasti tarkoitus. Tai sit oon vaa tehny jotain niin pahaa et ansaitsen tän. Eli elämä voittaa pikkuhiljaa ja blogissaan voi sit kitistä kuin ei vaan tajuu sitä kuin ne muut löytää eron jälkeen sen elämänsä kumppanin noin viikossa?
Voi se syy olla mussakin ;) minä kun käyn vaan töissä ja istun "kotoo" pojan kaa ja neulon. Sitten kun mulla on viimein vapaa niin mihinkään en osaa lähteä ja menen mieluummin nukkumaan tai istun sohvalla, neulon ja katon elokuvaa. Joten jos se unelmien rinssi ei tuu soittaan ovikelloa tai hyppää tuolta tekkusta niin mä tuskin sitä tälleen etsimättä löydä? Mutta toisaalta tiedä enään mistä lähtee etsimäänkään?

Ja toisaalta täs tulee paljon neulottua ja purettua sitä ajatuksissaan väärin neulottua. Puikoilla on taas "miljoonat" sukanalut ja ei mun neule ADHD oo pahentunut vaan, pidin tos sukka kurssin nyt niitä malli alkuja on ihan muutamat. Mutta siinä se neule adhd iskee et mitään valmiiksi en ole saanut ja välissä olen aloittanut 3 pipoa, tossut, liivin ja kaulahuivin. Sokerina pohjalla kirjoneule villapaita on edelleen siin samassa jamassa kun viime kirjoittelun aikaan. Eli musta on tullut tavallaan saamaton? Mutta toisaalta olen ollut kovin kovin tuottelias. 

Mutta niitä valmiiksi asti päässeitä.
Pimeeseen tarvitsee aina uuden pipon.
Tässä tämän syksyn ensimmäinen.




Ompa kamala kuva ;) kukahan lie noin ottanut? 
Lanka siis aivan ihana Koigu 100% merino villaa 50g 160m
Pipo söi 38g ja ohje on pitsineule pipo novitalta
Näkiskö tuosta paremmin?


Tämän syksyn toinen pipo on taas vihreä.
Lankana siinä aivan ihana Menitan SilkDream jossa 70%merinovillaa ja 30%silkkiä 50g 140m
Ohjeena taas pitsineule pipo dropsilta johon tein yhden lehti kerroksen lisää ennen kavennus kerroksia ja ihmettelin miksi muuten niin kaunis pipo on päätetty niin tökösti nurjilla kerroksilla.


Se vaan on äärimmäisen vaikeaa ottaa kuvaa piposta kun se on omassa päääs niin saa nyt kelvata,
(Lisä syy hankkia se uus mies itselle: Kulta otatko taas kuvan tästä minkä juur sain valmiiksi?)
 ;)
Tämä vihreä oli alkujaan ajateltu myös itsele mutta kun jokaiseen pimeeseen pitää olla uusi pipo niin pitää olla myös ystävillä. Veikkaan että ystäväni jotka tekevät melkein yhtä paljon töitä kuin minäkin, eivät ehkä saa neulottua yhtä paljon. ;) Varsinkin kun toisella on hermo vaurioitunut kyynerpäässä mutta kipu piste kämmenessä  niin ei neulominen oikeen suju. 
Tämä ja se violetti joka löytyy puikoilta hyvin todennäköisesti löytyvät kotinsa siis ystävieni päästä.
Kuva siitä alusta.
Siinä lankana taas Gjestal Bris jossa 50%villaa 50%soijaa 50g 100m 


<3Sitten sain äidiltäni hiukan vihjaten (vein langat ja toivoin) polvisukat lahjaksi <3 
Ihan perus huttua tuli lankana joku oman ala-asteen aikunen novitan puolet tekokuituu, siihen aikaan opi sukka lanka. Joka on marinoitunut kaapissa, laatikossa ja ties missä noin 25vuotta josta on aloitettu sukkaa ja tumppua ja taas sukkaa veikkaampa et siitä on barbin hamekin tehty aikoinaan. 


Mut nyt minulla on siitä sukat ja ylistys mammalle sitä ei jäänyt enään vaan kaik män!!
Siis kun minullahan on joko paljaat jarpaat tai villasukkat. Niin tarpeeksi niitä ei ole koskaan  siksi hyödynnän myös muitten käsi että talvella ei paleltais.

Lahjottu meillä on muutenkin ;) isin synttärit kun juhlittiin viime viikon loppuna mitä ihanin syy leipoa.


Tai no tärkein syy leipoa oli tässä! Näettekö? Kyllä se on puolukkainen marianne juustokakku...... kuka tekee tälläistä kiusaa lapsilleen olkoonkin et me ollaan jo aikuisia ei meidän silti tartte alkaa tykkään puolukasta? Eihän? Tästä protestoimme sisareni kanssa äänekkäästi mutta turhaan Mamma pysyi kannassaan ja sanoi et leipokaas lapset sit ite jos siltä tuntuu. Jep tuntu!!!

;)

Poikani Matias vastasi puolukkaiseen kauhistukseen "perinteisellä" mokkapalakakulla.


Kyllä 6 vuotias osaa ihan itse lukea reseptiä, mitata aineita yleiskoneeseen, kaataa taikinan vuokaan, tehdä kuorrutuksen ja koristella. Äitiä tarvitaan vain paistamiseen ja kuorrutteen kaatamiseen.

Minä taas pitäydyin hyväksi todetussa perinteisessä Marianne juustokakussa. Minkä päällä oli mansikka vadelma kerros eikä mitään puolukkaa.


Ja siskoani ajatellen leivoin sitruuna-aprikoosi marenki piiraan.
Ohje siis alkujaan tämä mutta olen täytteen toisen sitruunan korvannut kahdella purkillisella aprikoosi pilttiä.


Ja joka kerta tästä tulee vaan niin niin ihanaa taitaa olla myös omakin suosikkini ;)

Sitten iltapalalle suolaista piirakkaa joka tuntui olevan isäni suosikki <3 hähää mamma!


Suolaisen piirakan pohja paistettua sipulia ja pekonia, kinkku kuutioita, porkkana raastetta, bataatti raastetta, luumutomaatteja ja kermaviili muna maito. Ei voi tulla pahaa vaikka yrittäis ;)

Ja arvatkaapa mitkä näistä kaikista kuluivat ihan loppuun asti ja syötiin samana viikonloppuna ei enään maanantaina ;) Nii in siitäs sait puolukka kakku <3 Ei silleen et meil mikään kisa ois ollut mutta kuitenkin. ehkä se johtui siit et kukaan raaskinut rikkoa tekstiä kakunpäältä ;)
Tervehenkinen kisailu ja veetuilu kuuluu toimiviin perheisiin.

Viel tunnelma kuvaa viikonlopulta kotiin lähdössä oleva neiti.


Nyt hyvää yötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti